![]() TRAKTORIGENERAATTORIT VAATIVAAN AMMATTIKÄYTTÖÖN |
|
| Poweri TR ( 30 - 70 kVA ) Poweri traktorigeneraattorit ovat Suomessa valmistettuja ja Suomen olosuhteisiin suunniteltuja traktorikäyttöisiä sähkögeneraattoreita. Generaattoria voidaan käyttää esim. maatilan varavoimalaitteena, jolloin lisäksi tarvitaan verkonvaihtokytkin, jonka kautta sähköteho voidaan syöttää kiinteistön verkkoon. Laitteen suurin pistorasia asennetaan ilman vikavirtasuojaa, jolloin virransyöttö myös vanhempiin kiinteistöihin on mahdollista. Liikuteltavaa käyttöä varten laitteeseen voidaan asentaa vikavirtasuojattuja ulosottoja käyttötarpeen mukaan. Näitä traktorigeneraattoreita käytetään myös jatkuvassa käytössä esim. liikkuvien sahojen sähkön lähteenä.
Kaikki mallit valmistetaan 1500 kierrosta minuutissa
pyörivästä harjattomasta ja laadukkaasta sekä huoltovapaasta
MeccAlte tahtigeneraattorista, jonka jännitteensäätö on
elektorinen ja jännite pysyy siten muuttumattomana traktorin kierrosluvun
hieman vaihdellessa. Jännitteensäätäjä itsessään suojaa generaattorin ylikuormitukselta ja alikierroksilta. Lisäksi laitteet on aina varustettu ylikuormitus- ja oikosulkusuojalla. Keskuksessa on vakiona jännite- (V) ja taajuus- (Hz) mittarit, jotka on suunnattu käyttäjään (traktoriin) päin, jolloin kierrosluvun säätö traktoristakäsin on helppoa. Lisäksi laitteeseen voidaan asentaa mittareita tarpeen mukaan mm. virta- ja tehomittarit ovat mahdollisia, jolloin ylikuormituksen tarkkailu on helppoa. MeccAltegeneraattorien älykäs jännitteensäätäjä on kehietty varmistamaan generaattorin herääminen myös pitkän varastointiajan jälkeen. Säätäjä varastoi ja vahvistaa herätejännitteen ja antaa generaattorin käynnistyessä pulssin joka herättää generaattorin varmasti, joten harvoin käytetyissä varavoimalaitteissa yleistä herätemagnetoinnin häviämisongelmaa ei laitteissa ole ilmennyt. Vaihteisto joka nostaa traktorin ulosoton kierrosluvun 428 kierroksesta 1500 kierrokseen minuutissa, on tukeva valurautakuorinen kuulalaakeroitu öljytilallinen hammasvaihteisto. Vaihde on korkealaatuinen ja suunniteltu nimenomaan traktorikäyttöön. Voimansyötössä on aina myös vaatimustenmukainen nivelakselin suojus.
Generaattorin alusta valmistetaan tukevasta
paksuseinämäisestä RHS-putkestä, joka kestää traktorikäytön rasitukset.
Alustassa on kiinnitysreijät joilla laite voidaan kiinnittää alustaansa ja
käyttää myös ilman 3-pistekiinnitystä, jolloin liittäminen on nopeaa ja
vaivatonta. |
|
|
Agro Watt AgroWatt traktorigeneraattorit ovat Italiassa valmistettuja traktorin voimanulosottoon liitettäviä varavoimalaitteita. Valikoimasta löytyy sekä edullisia 3000 rpm malleja varavoimakäyttöön, että 1500 rpm malleja jatkuvampaankin käyttöön. Mallisto koostuu 12 - 38 kVA Compound säätöisistä sekä 42 - 63 kVA elektronisesti säädetyistä generaattoreista. Kaikki mallit on varustettu Jännite (V) ja Taajuus (Hz) mittareilla, suuremmissa malleissa mukana myös Virtamittari (A). Ulosottoina 3-vaihe sekä 1-vaiheulosotto maksimitehon mukaisesti. Ulosotoissa on vakiona vikavirtasuojaus, joka yleensä joudutaan poistamaan kiinteistön syöttöä varten. Tämä kannattaakin tarkistaa jo laitetta tilattaessa, jolloin muutostyö voidaan tehdä jo valmiiksi. AgroWatt laitteiden runko on valmistettu tukevasta putkesta sekä muototeräslevystä. Laite liitetään 3-piste kiinnityksellä sekä riittävällä traktoriin Vaihteisto joka nostaa traktorin ulosoton kierrosluvun 428 kierroksesta 1500 kierrokseen minuutissa, on tukeva valurautakuorinen kuulalaakeroitu öljytilallinen hammasvaihteisto. Vaihde on korkealaatuinen ja suunniteltu nimenomaan traktorikäyttöön. Voimansyötössä on aina myös vaatimustenmukainen nivelakselin suojus. |
![]()
|
|
Asennus - Varavoimalaitteen liittäminen verkkoon Traktorikäyttöisen varavoimakoneen verkkoliitännässä tarvitaan aina asianmukainen vaihtokytkin, jolla varmistetaan ettei yleisen sähköverkon kanssa pääse tapahtumaan rinnankytkentää, siis niin että generaattori syöttäisi tehoa ulkoiseen verkkoon päin. Vaihtokytkimen asennus tulee aina teettää
valtuutetulla sähköasentajalla. HUOMIO ! ! ! VAROITUS !
! ! Em. tapauksessa syntyy kuitenkin useita
vaaratilanteita kuten, jännite syöttävässä pistotulpan piikeissä sekä
erityisesti vaaratilanne verkkoa korjaavalle henkilöstölle. Liitännässä voi olla joko käsin ohjattava erotuskytkimelle asetetut vaatimukset täyttävä vaihtokytkin, tai kontaktoreilla toteutettu automaattinen vaihtokeskus, jossa kontaktorien yhtäaikainen toiminta on estetty sähköisesti sekä mekaanisesti. Vaihtokytkin asennetaan sellaiseen sähköverkon kohtaan jonka jälkeen kaikki varmistettavat laitteet on liitetty. Useinkaan ei kannata koko kiinteistön sähköjä kytkeä varmistetun verkon perään, koska generaattorin teho ei välttämättä riitä kaikille sähkölaitteille. Mikäli varavoimaa kuitenkin tarvitaan esim. useissa taloustakennuksissa, ei vaihtokytkintä useinkaan voi asentaa muualle kuin verkon syöttöpisteeseen. Tällaisissa tapauksissa tulee ylimääräinen kuorma kytkeä pois päältä ennen generaattorisyötön kytkentää.
|
Asennus- ja Henkilö- ja yritysarviointi SEKÄ ST-kortti 52.40 |